tiistai 30. elokuuta 2016

Ottakaa järjestysnumero

Ei tämäkään liity mitenkään mihinkään.

Olen huomannut yhden jännän ilmiön. Minulla on tällä hetkellä neljä isoa ideaa, joista haluan varmasti tehdä kirjankokoisia, sekä yksi jonka muodoksi on valikoitunut sarjakuvaromaani. Kun mietin missä järjestyksessä ne haluan kirjoittaa/piirtää, tulee heti selväksi että ne on pakko kirjoittaa keksimisjärjestyksessä. Siis PAKKO. Ja yksi kerrallaan! Muuten tulee sellainen olo että maha kiertyy solmuun ja kaikki on väärin.

Ensimmäinen, eli nyt työstämäni idea, on  keksitty 17-vuotiaana, kolme korkeakouluaikoina, neljäskin oikeasti opinnäytetyön viimeistelyn aikoihin, mutta silloin olin jo niin pitkälti ulkona korkeakoulusta, että ei enää tunnu oikealta laskea sitä samaan kauteen.

Muitakin tarinoita on versonut, mutta ne ovat kuihtuneet pois ennen kuin pääsivät kasvamaan kovin isoiksi. Joitain värjyy myös edessäpäin, mutta niistä ei vielä voi sanoa onko niillä kestovoimaa.

Onkohan taustalla jokin logiikka vai vain oma urautuneisuus tai jääräpäisyys? Tuntuu kuin tarinoiden läpi kulkisi ne yhteen liittävä hopealanka jota ei sovi mennä pätkimään, tai ne muodostaisivat jokainen selkärangan nikaman, joiden pitää olla kohdillaan jotta kokonaisuus toimii. Mikä kokonaisuus? En tiedä, Tuotanto. Tuntuu kovin suuruudenhullulta käyttää tuota sanaa, varsinkin ei mitään julkaisseena eikenenäkään.

Kiinnostaisi tietää kuinka muilla. Onko mielessä tiukka järjestys tai tapa, jonka perusteella tarinat pitää saattaa maailmaan? Vai voitko ottaa hyppysiisi minkä tahansa tarina-aihoistasi ja lähteä työstämään vailla mitään rajoitteita?

Ps. Tänään näin varpushaukan. Viime viikolla lumikkoja ja käärmeen. Kaikki kaupungissa.


Tällä hetkellä luen: En mitään, koska luin aikaisemmin päivällä edellisen kirjan loppuun. Tai luen minä Kielitoimiston oikeinkirjoitusopasta ja yritän oppia, mutta ehkä sitä ei lasketa. Hieno kirja toki, ei siinä mitään.

Tällä hetkellä kuuntelen: Faithless, Insomnia.



keskiviikko 3. elokuuta 2016

Tihentyy


Yö kuin meri on ollut useamman kuun tauolla, mutta se ei johdu siitä että en olisi kirjoittanut. Jumitusta ja solmuja on tietenkin ollut, mutta olen päässyt eteenpäinkin. Olin toivonut saavani kässärin esilukijoille kesän aikana, mutta nyt tähtään vuoden loppuun. Kyllä, huokaus. Kaikki vain kestää kauemmin kuin kuvittelen. Tunnun toistelevan sitä koko ajan. Jos en täällä niin muualla.

Editointi on edistynyt, mutta painiskelen loppukliimaksin kanssa. Haluan saman lopputuloksen mikä minulla nyt on, mutta tahdon päästä siihen toisella tavalla. Nykyinenkin on ihan okei, mutta se on pohjimmiltaan aika perinteinen sekkailu- ja jännitystarinoille tyypillinen juoniratkaisu. Tarkoitus ei ole tavoitella erikoisuutta erikoisuuden takia, luulen että hyvin pienikin muutos voisi olla se mitä haen.

Yksi isompikin uudistus on tullut tehtyä. Vaihdoin päähenkilön osuudet kolmannesta yksikön ensimmäiseen persoonaan. Kaksi muuta näkökulmahahmoa ovat vielä kolmannessa ja sinne saavat jäädäkin. Olen aikaisemmin vältellyt minäkertojien käyttämistä, koska se vain tuntuu niin niljaiselta, siltä kun joku olisi tunkeutunut henkilökohtaiseen kuplaani. Täytyy kuitenkin myöntää, että muutoksen myötä olen saanut paremman yhteyden hahmoon, jonka useimmat konfliktit ovat sisäisiä. Joka on pinnalta tyyni, mutta kuohuu sisällä.

Tuntuu kuitenkin siltä, että tarinan maailma ja hahmot olisivat tihentyneet kesän aikana. Pienet yksityiskohdat nivoutuneet isompiin kuvioihin ja köynnökset rönsynneet. Aluskasvillisuudessa piilee elämää.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Yksinkertaista, rakas kirjoittaja


Olen huokaissut varovaisen henkäyksen editoinnin kanssa. Pääsin tekemään paluun alkuperäiseen loppuun, johon minun ei tarvitsekaan ehkä tehdä suuria muutoksia tehdäkseni loppukliimaksista parempaa. Ehkä vain kirjoitan sen paremmin. 

Editointikierroksen kupruilu on tainnut johtua lähinnä siitä, että olen lähtenyt tekemään jatkuvasti yksinkertaisista asioista monimutkaisia. Tarkoituksenani on kuitenkin tehdä minimalistinen pienen skaalan tarina, jossa on kyse yksittäisistä kohtaloista. Olen joutunut koko kirjoitusprosessin ajan käskemään itseäni pysymään perusasioissa, ja tässä olen taas, käskemässä itseäni pysymään perusasioissa. 

Varsinaista lomaa kirjoittamisesta ei ole tullut pidettyä pitkään aikaan. Laiminlyön melkein kaiken sosiaalisen elämän ja erakoidun keskittyessäni kirjoittamiseen. Jonakin yksittäisenä iltana tiedosto on jäänyt avaamatta jos olen peräti sopinut jotain menoa. Tai olo on vain ollut totaalisen ontto eikä kirjoittamisesta ole tullut mitään. Pitäisi ehkä löytää jotain tasapainoa elämään. Mutta no siis, käynhän minä kävelyillä. Miettimässä kässäriä. 

Nyt menen lukemaan hetkeksi ja syömään Kinder-munan. Sitten voisin taas katsoa kässäriä.


Tällä hetkellä luen: Solaris, Stanislaw Lem
Tällä hetkellä kuuntelen: hiljaisuutta, jääkaapin niksahtelua ja läppärin tuuletinta



tiistai 8. maaliskuuta 2016

Loppu on lähellä (mutta ei tarpeeksi lähellä)


Ärsyttävää! Kuvittelin edellisen juonirypyn siloiteltuani, että nyt voin vain näpytellä vanhan kliimaksin paikoilleen koska muutokset eivät juurikaan vaikuttaneet siihen. Nyt olen kuitenkin sen kanssa lukossa. Siinä ei oikeastaan ole varsinaisesti isompaa vikaa, kävi vain taas selväksi, että sen voisi viedä uudelle tasolle. Mikä on hyvä juttu tietenkin, mutta loppu häämöttää jo ja matkaväsymys tuntuu. Enkä tällä hetkellä oikein tiedä mitä lopun kanssa tekisin.

Vaikka vikisenkin kuinka kaikki taas muuttuu niin on se toisaalta jännittävääkin. Sitä seisoo rikkaiden mahdollisuuksien reunalla. Oikeastaan muutosprosessin kivulian kohta on se kun pitää luopua vanhoista kuvioista ja ravistella elähtäneet rajoitteet pois. Se alkaa olla tehty. Olen kävellyt useamman illan edestakaisin kämpässä tai maannut sohvalla luurit korvilla kuuntelemassa inspismusaa, tai katsonut elokuvia ja youtube-videoita turhautumisen ja levottomuuden vallassa. Nyt alan olla valmis hajoittamaan kaiken aikaisemmin rakentaman palasiksi ja rakentamaan niistä uuden rakennelman.

Hyviäkin juttuja on tapahtunut. Minulla on ollut ongelmia päästä sisään päähenkilön ja tämän vanhempien ongelmalliseen suhteeseen, joka on kuitenkin tarinan kannalta tärkeä. En vaan oikein pystynyt samaistumaan siihen. Nyt luulen, että pääsin siihen paremmin sisään kuin kävin lukemassa netissä keskustelupalstoilta oikeiden ihmisten kokemuksia ongelmallisista suhteista vanhempiinsa. Olin joissakin jutuissa osunut oikeaan, siis sen suhteen miten tietynlainen käytös vaikuttaa lapseen, ja tiedän paremmin mihin keskityn.

Mutta yksi rakenteellinen ongelma lopussa on myös. Se, että ainakin minusta kaikki tapahtuu yhtäkkiä kerralla kun alun ja keskikohdan jännitteet pääsevät purkautumaan. Tietenkin loppukliimaksissa kuuluukin tapahtua, mutta nyt tapahtuu ehkä liikaa liian nopeasti. Jotain suvantohetkiä voisi olla loppupuolellakin ja jännitteet voisivat purkautua hieman eri aikaan. Nyt tahti tuntuu liian rajulta. Pitänee keksiä jotain. Yhtä käännettä voisi siirtää vaikka aikaisemmaksi. Ehkä yhtä sivujuonta voi vähän levittää laajemmalle alueelle? Se taitaa muutenkin ratketa liian ajoissa. Mutta toisaalta se tarkoittaa, että lopussa olisi mahdollisesti enemmän hahmoja kuin olin ajatellut alunperin, elossa nimittäin. No mutta. Katsotaan.

Laskin muuten, että käsikirjoituksen hahmokuolleisuus on noin 50 prosenttia! Vaikuttaa ihan tasapainoiselta :D

maanantai 8. helmikuuta 2016

Editointia ja kärsivällisyyttä

Viikki tammikuussa.

Olen ehtinyt 2,5 kuukaudessa editoida kässäriä hieman yli puolivälin, mutta en ole tullut tehneeksi väliaikatiedotuksia sitten marraskuun. Ihan valmista alkupuoliskon teksti ei vielä ole koska olen lähinnä keskittynyt muokkaamaan juonta ja muutokset ovat lähetäneet väreitään tarinan joka kolkkaan. Alunperinhän ajattelin raakaversiota lukiessani, että juonellisesti se on ihan ookoo ja kaipaisi vain yhden isomman muutoksen. Päästyäni muutettavaan kohtaan huomasin, että kässäri voisi olla paljon parempi jos muokkaisin juonta muiltakin osin. Mikä on tietenkin hyvä asia vaikka se tietääkin lisää työtä.

Muutama hahmo on kadonnut ja yksi uusi ilmestynyt, yksi tullut takaisin hieman eri hahmossa. Joidenkin lopullinen kohtalo on muuttunut. Yhdestä kertojasta paljastui uusia puolia, jotka tekivät hänen motivaatioistaan moniulotteisemmat ja itse hahmosta sympaattisemman. Toinen hahmo taas on paljastunut häikäilemättömämmäksi kuin alunperin kuvittelin.

Sanojakin on tippunut. Sekä turhaa selitystä, tarpeetonta infoa ja hahmojen tunteiden aukikirjoittamista. Jankkaamista, kainalosauvasanoja. Huomaan myös että kuvailussa on aika paljon toistoa, mutta keskityn korjaamaan sitä sitten kun pääsen viilaamaan tekstiä lausetasolla.

Välillä kärsimättömyys tosin iskee. Haluaisin jo tietää mitä koelukijat pitävät kässäristä ja hahmoista. Ja aivojen takaosassa kipunoi toisia tarinoita joihin haluaisi päästä jo tarttumaan. Välillä toivon, että olisin sellainen kirjoittaja, joka voi työstää useampaa tarinaa kerrallaan, mutta en ole. Ehkä se on vain hyvä koska saan asioita tehtyä, mutta se ei valitettavasti estä muita tarinoita nykimästä hihasta.

Onneksi olen oppinut nauttimaan tekemisestä ja luottamaan kirjoitusprosessiin. Siihen, että silloinkin kun käsikirjoitus tuntuu suoraan sanoen imevän persettä, niin se on ohimenevää. Aurinko nousee ennen pitkää taas horisontin ylle ja ajaa varjot pois. Lisäksi aina kun näkee tehneensä jotain köykäistä, se tarkoittaa sitä, että sillä tekeleellä on potentiaalia olla parempi. Virheen näkeminen antaa mahdollisuuden korjata se, ja jos kykenee näkemään virheen, on hyvin luultavaa, että sinulla on kyky myös korjata se. Jos vain olet valmis näkemään vaivaa.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joululahjatoivelista

Kirjaunelmia-blogin R.M.S.R. haastoi esittämään 3-5 toivetta, joilla ei ole oikein mitään saumaa toteutua.

Haastan Malnan, Lukuhoukan ja Deen!

1. Näin ekaksi kevyeksi aloitukseksi, että viha, pelko ja ahneus katoaisivat maailmasta ja kaikki vaan nappaisivat chill pill'in ja olisivat rauhassa, empaattisia ja järkeviä.

2. Taikavoima, jonka avulla voisin sammuttaa kaikkien pimeässä elokuvateatterissa puhelimiaan räpläävien kännykät elokuvan ajaksi.

3. Löytäisin uudenveroisessa kunnossa olevan kohtuuhintaisen Pan Amin lentolaukun kirpputorilta.

4. Voisin matkustaa pari tuntia ajassa taaksepäin ja olla pudottamatta pressopannun lasista kannua tiskatessa.

5. Naapurini oppisivat kierrättämään.


Heh, tästä ehkä näkyy ettei päivä ole ollut paras mahdollinen :')

perjantai 20. marraskuuta 2015

Liebster Award

Kiitokset haasteesta Vaarnalle!


Tunnustushaasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.


En oikein keksi enää ketään jota ei olisi haastettu. Elina ehti juuri haastaa pari bloggaajaa, jotka minäkin olin aikonut haastaa. Kirotut pienet piirit! Keksin kuitenkin kysymyksiä. Niihin voi vastata ken haluaa vaikka kommenteissa, omassa blogissa tai vaan omassa päässä :D


Kysymykseni teille:

1. Käytätkö runsaasti kuvailua kirjoittaessasi?
2. Pidätkö kirjasarjoista? Vositko kirjoittaa niitä itse?
3. Mitä vahvuuksia sanoisit itselläsi olevan kirjoittajana?
4. Ovatko hahmojen nimet tärkeitä sinulle?
5. Kerro historiastasi lukijana, esim. oliko sinulla kausia, jolloin luit vain tiettyä lajityyppiä.
6. Mikä genre ei kiinnosta ollenkaan?
7. Teetkö yhtä vai useampaa projektia kerrallaan?
8. Millä kielillä luet?
9. Harrastatko hahmojesi dream casting:ia?
10. Nautitko taustatutkimuksen tekemisestä vai onko se vain välttämätön paha?
11. Rakkain fiktiivinen hahmo kirjassa tai elokuvassa?

Omat vastaukseni:


1. Mitä on työn alla juuri nyt? 

Esikoisromaaniviritelmäni jonka työnimenä on Varjopuoli. Se on kauhufantasiaa ja sijoittuu 80-luvun Helsinkiin. En ole tainnut ennen mainita työnimeä blogissa, vaikka siinä ei ole mitään salailtavaa. Se ei edes enää liiemmin kuvaa kässäriä nykyisellään, vaan se on peräisin ajalta jolloin kässäri oli idealtaan hieman erilainen. Silloin nimessä oli kaksoismerkitys, joka katosi tekemieni muutosten myötä tuuliin.

En työstä mitään muuta tällä hetkellä. Keskityn mieluummin yhteen asiaan kerrallaan.


2. Kuka on tärkein kirjallinen esikuvasi?

Hmmm. Nuorempana (yläaste, lukio) fanitin Neil Gaimania ja Clive Barkeria ja pidin heitä jonkinlaisina kirjallisina esikuvina. Lukion puolivälissä tutustuin Tom Waitsin musiikkiin ja tuntui siltä kun olisin löytänyt ääniraidan mielikuvitukselleni. Se auttoi minua löytämään oman ääneni ja ehkä vaikutteet vieläkin resonoivat vaikka en enää Waitsia kovin paljon kuuntele. 







3. Onko sinulla teksteissä toistuvia suosikkisanoja?

Hohtaa, pimeä, musta, valo, sumu, betoni, autio jne. Nämä ovat ehkä projektikohtaisia suosikkisanoja, koska fiksaudun kerrallaan yhteen käsikirjoitukseen, joten en välttämättä osaa miettiä muita tarinoita niin tarkkaan (Plus en ole edes alkanut kirjoittaa niitä. Sekin voi vaikuttaa...). Sanoihin vaikuttaa varmasti sekin, että kässärin tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi yöaikaan ja kaupunkiin.


4. Mietitkö/työstätkö kirjoitustyyliäsi tietoisesti?

Kyllä. Olen kielen suhteen kunnianhimoinen, koska olen itse kokenut mitä sanoilla voi tehdä. Itse on hankala arvioida kuinka tässä onnistun, mutta toivottavasti tavoitan sen tason jota kohti kurkottelen.

Nykyinen kässäri on oikeastaan poikkeama omassa jatkumossani siinä, että se sijoittuu oikeaan maailmaa ja tiettyyn vuoteen. Hahmot ovat erityyppisiä kuin muissa tarinoissani ja se vaikuttaa kieleenkin. En ole oikeastaan käyttänyt ennen dialogissa puhekielisyyttä tai slangia, mutta tässä käsikirjoituksessa se oli minusta luontevampaa kuin kirjakieli. Aihepiiri ja hahmojen näkökulma heijastuu kuvailuun ja kerronnan sanastoonkin.


5. Mistä haluaisit kirjoittaa muttet uskalla?

En tiedä onko mitään mistä en varsinaisesti uskalla kirjoittaa. Erikseen on aiheita, jotka ovat sen verran ahdistavia etten edes halua kirjoittaa niistä.

En lähtisi myöskään kirjoittamaan esimerkiksi holokaustista tai lohtunaisista vaikka haluaisinkin, koska en usko, että minulla olisi kykyä käsitellä sellaisia aiheita niiden ansaitsemalla painolla.


6. Millainen oli ensimmäinen tarinasi?

Muistaakseni yhdessä toisen tai kolmannen luokan kirjoitusvihkossa oli parin lauseen juoneton tarina näkymättömästä ritarista, joka asui metsässä. Ehkä sen voi laskea? Pöllin senkin varmaan jostakin.

7. Harrastatko muuta kulttuuria kuin kirjoittamista?

Kyllä vain! Rakastan elokuvia ja olen katsonut niitä ahkerasti. Viime aikoina on tullut nähtyä niitä vähemmän koska olen keskittynyt editointiin ja muuhun puuhasteluun. Katson kaikenlaista John Waters-elokuvista vanhoihin mykkäfilmeihin, 80-luvun high school-leffoista italialaiseen kauhuun. Voisin vaahdota elokuvista vaikka kuinka, mutta ehkä hillitsen itseni.

Kuuntelen runsaasti musiikkia ja ammennan siitä tunnelmaa ja innoitusta kirjoittamiseen. Suomalaiset iskelmät, new wave, goottirock, klassinen musiikki, punk, post-punk, elektroninen musiikki, syntikkapoppi, italodisco, elokuvamusiikki jne. kolahtaa.

Olen harrastanut (ja vieläkin harrastan, mutta pienemmässä skaalassa) maalausta ja piirtämistä. Käyn silloin tällöin taidenäyttelyissä ja joskus harvakseltaan musikaaleissa. Arkkitehtuuri, sarjakuvat, valokuvataide, graafinen suunnittelu...kaikki kiinnostaa, koska kaikki on niin mielenkiintoista.

8. Mikä fiktionaalinen hahmo on jäänyt ihosi alle?

Enid Daniel Clowesin Ghost World-sarjakuvasta tuli ekaksi mieleen. Ja jostakin syystä näin itseäni Peter Baggen sarjakuvissa seikkailevassa Buddy Bradleyssä. En tiedä miksi samaistun suht epämiellyttävään ja ällöttävään mieshahmoon. Jännä juttu.


9. Millä tavoin ruokit muusaasi? Vai onko sinulla muusaa?

Ei ole. Täällä olen vain minä ja minun aivoni. Aivoja ruokin runsailla ärsykkeillä (kts. nro. 7).


10. Käytkö usein kirjastossa?

Joo. Yleensä pari kertaa viikossa, mutta olen yrittänyt pysyä sieltä poissa koska yritän käydä omaa kirjahyllyä läpi. Teininä saatoin käydä jopa kahdessa eri kirjastossa samana päivänä. Villi nuoruus ja niin pois päin...


11. Mikä on suurin ilosi lukijana?

Se kun näkee itsensä jossain tekstissä. Kyse saattaa olla jostain tunnetilasta tai ideasta, joka tuntuu iskevän jonnekin ytimeen. Sellaisen jälkeen pitää hetken tuijottaa tyhjää toipuakseen. 

Tai se kun jotain paikkaa tai hetkeä on kuvailtu niin taitavasti ja elävästi, että tuntuu kuin siirtyisi itse tekstiin.

Se kun jokin kirja on niin hauska ja jännittävä, että ei voi mennä nukkumaan lainkaan vaan pitää lukea kunnes tarina päättyy.