sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kipsissä

Aamulta

Elämä kulkee uomissaan. Talvella se muuttui koskeksi, jonka pelkäsin johtavan isoon luita murtavaan vesiputoukseen. Onneksi asiat kääntyivät parempaan ja taas on liuttu tyveneen veteen. 

Luin blogin vanhoja tekstejä läpi. En enää edes muista mihin kohtiin kässäriä niissä viitataan. Ne tuntuvat etäisiltä, jonkun toisen, paljon nuoremman, kirjoittamilta. Tuntuu että olen muuttunut paljon edellisestä tapaamiskerrasta. 

Käsikirjoitus on melkein kuin samassa pisteessä kuin viimeksi tänne kirjoittaessani, vaikka oikeasti paljon on tapahtunut sen suhteen. Itseasetetut deadlinet ovat tulleet ja menneet kerta toisensa jälkeen. Viimeiset puoli vuotta on ollut työskentelyn kannalta hyvin katkonaista aikaa. Ei se mitään oikeastaan. En ole nopea kirjoittaja, se on tullut selväksi. Minun pitää märehtiä kirja ja unohtaa aika.

Kässäri on tehnyt monta muodonmuutosta. Joskus taisin sanoa, että se on jollain muotoa goottiromanttinen, ehkä se vieläkin on, mutta sen henki on muuttunut jo aikaa sitten. Se on punkahtavampi, rosoisempi, melankolisempi, humoristisempi.

Tällä hetkellä olen pikkuisen kipsissä juonen kanssa. Minulla on kliimaksi, mutta en saa siitä tiukkaa otetta. Pala siitä on hukassa, sen tiedän. Yksi iso, kierroksia lisäävä pala.

Mitä muuta kuuluu? No, istun liikaa, syön liian paljon sokeria, nukun liian vähän, luen paljon. Toivon pääseväni muuttamaan, mietin ajokortin ajamista ja sitä, että ampiaisten täytyy olla ainakin kärpäsiä älykkäämpiä koska ne osaavat useimmiten mennä itse tuuletusikkunasta takaisin ulos.


Tällä hetkellä luen: 
Stephen King, Painajainen sekä Uinu uinu Lemmikkini. David Lodge, Art of Fiction.

Tällä hetkellä kuuntelen: 
Kirjoittaessa olen kuunnellut paljon synthwave mixejä Youtubesta sekä Vangeliksen Blade Runner-soundtrackia. 




tiistai 30. elokuuta 2016

Ottakaa järjestysnumero

Ei tämäkään liity mitenkään mihinkään.

Olen huomannut yhden jännän ilmiön. Minulla on tällä hetkellä neljä isoa ideaa, joista haluan varmasti tehdä kirjankokoisia, sekä yksi jonka muodoksi on valikoitunut sarjakuvaromaani. Kun mietin missä järjestyksessä ne haluan kirjoittaa/piirtää, tulee heti selväksi että ne on pakko kirjoittaa keksimisjärjestyksessä. Siis PAKKO. Ja yksi kerrallaan! Muuten tulee sellainen olo että maha kiertyy solmuun ja kaikki on väärin.

Ensimmäinen, eli nyt työstämäni idea, on  keksitty 17-vuotiaana, kolme korkeakouluaikoina, neljäskin oikeasti opinnäytetyön viimeistelyn aikoihin, mutta silloin olin jo niin pitkälti ulkona korkeakoulusta, että ei enää tunnu oikealta laskea sitä samaan kauteen.

Muitakin tarinoita on versonut, mutta ne ovat kuihtuneet pois ennen kuin pääsivät kasvamaan kovin isoiksi. Joitain värjyy myös edessäpäin, mutta niistä ei vielä voi sanoa onko niillä kestovoimaa.

Onkohan taustalla jokin logiikka vai vain oma urautuneisuus tai jääräpäisyys? Tuntuu kuin tarinoiden läpi kulkisi ne yhteen liittävä hopealanka jota ei sovi mennä pätkimään, tai ne muodostaisivat jokainen selkärangan nikaman, joiden pitää olla kohdillaan jotta kokonaisuus toimii. Mikä kokonaisuus? En tiedä, Tuotanto. Tuntuu kovin suuruudenhullulta käyttää tuota sanaa, varsinkin ei mitään julkaisseena eikenenäkään.

Kiinnostaisi tietää kuinka muilla. Onko mielessä tiukka järjestys tai tapa, jonka perusteella tarinat pitää saattaa maailmaan? Vai voitko ottaa hyppysiisi minkä tahansa tarina-aihoistasi ja lähteä työstämään vailla mitään rajoitteita?

Ps. Tänään näin varpushaukan. Viime viikolla lumikkoja ja käärmeen. Kaikki kaupungissa.


Tällä hetkellä luen: En mitään, koska luin aikaisemmin päivällä edellisen kirjan loppuun. Tai luen minä Kielitoimiston oikeinkirjoitusopasta ja yritän oppia, mutta ehkä sitä ei lasketa. Hieno kirja toki, ei siinä mitään.

Tällä hetkellä kuuntelen: Faithless, Insomnia.



keskiviikko 3. elokuuta 2016

Tihentyy


Yö kuin meri on ollut useamman kuun tauolla, mutta se ei johdu siitä että en olisi kirjoittanut. Jumitusta ja solmuja on tietenkin ollut, mutta olen päässyt eteenpäinkin. Olin toivonut saavani kässärin esilukijoille kesän aikana, mutta nyt tähtään vuoden loppuun. Kyllä, huokaus. Kaikki vain kestää kauemmin kuin kuvittelen. Tunnun toistelevan sitä koko ajan. Jos en täällä niin muualla.

Editointi on edistynyt, mutta painiskelen loppukliimaksin kanssa. Haluan saman lopputuloksen mikä minulla nyt on, mutta tahdon päästä siihen toisella tavalla. Nykyinenkin on ihan okei, mutta se on pohjimmiltaan aika perinteinen sekkailu- ja jännitystarinoille tyypillinen juoniratkaisu. Tarkoitus ei ole tavoitella erikoisuutta erikoisuuden takia, luulen että hyvin pienikin muutos voisi olla se mitä haen.

Yksi isompikin uudistus on tullut tehtyä. Vaihdoin päähenkilön osuudet kolmannesta yksikön ensimmäiseen persoonaan. Kaksi muuta näkökulmahahmoa ovat vielä kolmannessa ja sinne saavat jäädäkin. Olen aikaisemmin vältellyt minäkertojien käyttämistä, koska se vain tuntuu niin niljaiselta, siltä kun joku olisi tunkeutunut henkilökohtaiseen kuplaani. Täytyy kuitenkin myöntää, että muutoksen myötä olen saanut paremman yhteyden hahmoon, jonka useimmat konfliktit ovat sisäisiä. Joka on pinnalta tyyni, mutta kuohuu sisällä.

Tuntuu kuitenkin siltä, että tarinan maailma ja hahmot olisivat tihentyneet kesän aikana. Pienet yksityiskohdat nivoutuneet isompiin kuvioihin ja köynnökset rönsynneet. Aluskasvillisuudessa piilee elämää.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Yksinkertaista, rakas kirjoittaja


Olen huokaissut varovaisen henkäyksen editoinnin kanssa. Pääsin tekemään paluun alkuperäiseen loppuun, johon minun ei tarvitsekaan ehkä tehdä suuria muutoksia tehdäkseni loppukliimaksista parempaa. Ehkä vain kirjoitan sen paremmin. 

Editointikierroksen kupruilu on tainnut johtua lähinnä siitä, että olen lähtenyt tekemään jatkuvasti yksinkertaisista asioista monimutkaisia. Tarkoituksenani on kuitenkin tehdä minimalistinen pienen skaalan tarina, jossa on kyse yksittäisistä kohtaloista. Olen joutunut koko kirjoitusprosessin ajan käskemään itseäni pysymään perusasioissa, ja tässä olen taas, käskemässä itseäni pysymään perusasioissa. 

Varsinaista lomaa kirjoittamisesta ei ole tullut pidettyä pitkään aikaan. Laiminlyön melkein kaiken sosiaalisen elämän ja erakoidun keskittyessäni kirjoittamiseen. Jonakin yksittäisenä iltana tiedosto on jäänyt avaamatta jos olen peräti sopinut jotain menoa. Tai olo on vain ollut totaalisen ontto eikä kirjoittamisesta ole tullut mitään. Pitäisi ehkä löytää jotain tasapainoa elämään. Mutta no siis, käynhän minä kävelyillä. Miettimässä kässäriä. 

Nyt menen lukemaan hetkeksi ja syömään Kinder-munan. Sitten voisin taas katsoa kässäriä.


Tällä hetkellä luen: Solaris, Stanislaw Lem
Tällä hetkellä kuuntelen: hiljaisuutta, jääkaapin niksahtelua ja läppärin tuuletinta



tiistai 8. maaliskuuta 2016

Loppu on lähellä (mutta ei tarpeeksi lähellä)


Ärsyttävää! Kuvittelin edellisen juonirypyn siloiteltuani, että nyt voin vain näpytellä vanhan kliimaksin paikoilleen koska muutokset eivät juurikaan vaikuttaneet siihen. Nyt olen kuitenkin sen kanssa lukossa. Siinä ei oikeastaan ole varsinaisesti isompaa vikaa, kävi vain taas selväksi, että sen voisi viedä uudelle tasolle. Mikä on hyvä juttu tietenkin, mutta loppu häämöttää jo ja matkaväsymys tuntuu. Enkä tällä hetkellä oikein tiedä mitä lopun kanssa tekisin.

Vaikka vikisenkin kuinka kaikki taas muuttuu niin on se toisaalta jännittävääkin. Sitä seisoo rikkaiden mahdollisuuksien reunalla. Oikeastaan muutosprosessin kivulian kohta on se kun pitää luopua vanhoista kuvioista ja ravistella elähtäneet rajoitteet pois. Se alkaa olla tehty. Olen kävellyt useamman illan edestakaisin kämpässä tai maannut sohvalla luurit korvilla kuuntelemassa inspismusaa, tai katsonut elokuvia ja youtube-videoita turhautumisen ja levottomuuden vallassa. Nyt alan olla valmis hajoittamaan kaiken aikaisemmin rakentaman palasiksi ja rakentamaan niistä uuden rakennelman.

Hyviäkin juttuja on tapahtunut. Minulla on ollut ongelmia päästä sisään päähenkilön ja tämän vanhempien ongelmalliseen suhteeseen, joka on kuitenkin tarinan kannalta tärkeä. En vaan oikein pystynyt samaistumaan siihen. Nyt luulen, että pääsin siihen paremmin sisään kuin kävin lukemassa netissä keskustelupalstoilta oikeiden ihmisten kokemuksia ongelmallisista suhteista vanhempiinsa. Olin joissakin jutuissa osunut oikeaan, siis sen suhteen miten tietynlainen käytös vaikuttaa lapseen, ja tiedän paremmin mihin keskityn.

Mutta yksi rakenteellinen ongelma lopussa on myös. Se, että ainakin minusta kaikki tapahtuu yhtäkkiä kerralla kun alun ja keskikohdan jännitteet pääsevät purkautumaan. Tietenkin loppukliimaksissa kuuluukin tapahtua, mutta nyt tapahtuu ehkä liikaa liian nopeasti. Jotain suvantohetkiä voisi olla loppupuolellakin ja jännitteet voisivat purkautua hieman eri aikaan. Nyt tahti tuntuu liian rajulta. Pitänee keksiä jotain. Yhtä käännettä voisi siirtää vaikka aikaisemmaksi. Ehkä yhtä sivujuonta voi vähän levittää laajemmalle alueelle? Se taitaa muutenkin ratketa liian ajoissa. Mutta toisaalta se tarkoittaa, että lopussa olisi mahdollisesti enemmän hahmoja kuin olin ajatellut alunperin, elossa nimittäin. No mutta. Katsotaan.

Laskin muuten, että käsikirjoituksen hahmokuolleisuus on noin 50 prosenttia! Vaikuttaa ihan tasapainoiselta :D

maanantai 8. helmikuuta 2016

Editointia ja kärsivällisyyttä

Viikki tammikuussa.

Olen ehtinyt 2,5 kuukaudessa editoida kässäriä hieman yli puolivälin, mutta en ole tullut tehneeksi väliaikatiedotuksia sitten marraskuun. Ihan valmista alkupuoliskon teksti ei vielä ole koska olen lähinnä keskittynyt muokkaamaan juonta ja muutokset ovat lähetäneet väreitään tarinan joka kolkkaan. Alunperinhän ajattelin raakaversiota lukiessani, että juonellisesti se on ihan ookoo ja kaipaisi vain yhden isomman muutoksen. Päästyäni muutettavaan kohtaan huomasin, että kässäri voisi olla paljon parempi jos muokkaisin juonta muiltakin osin. Mikä on tietenkin hyvä asia vaikka se tietääkin lisää työtä.

Muutama hahmo on kadonnut ja yksi uusi ilmestynyt, yksi tullut takaisin hieman eri hahmossa. Joidenkin lopullinen kohtalo on muuttunut. Yhdestä kertojasta paljastui uusia puolia, jotka tekivät hänen motivaatioistaan moniulotteisemmat ja itse hahmosta sympaattisemman. Toinen hahmo taas on paljastunut häikäilemättömämmäksi kuin alunperin kuvittelin.

Sanojakin on tippunut. Sekä turhaa selitystä, tarpeetonta infoa ja hahmojen tunteiden aukikirjoittamista. Jankkaamista, kainalosauvasanoja. Huomaan myös että kuvailussa on aika paljon toistoa, mutta keskityn korjaamaan sitä sitten kun pääsen viilaamaan tekstiä lausetasolla.

Välillä kärsimättömyys tosin iskee. Haluaisin jo tietää mitä koelukijat pitävät kässäristä ja hahmoista. Ja aivojen takaosassa kipunoi toisia tarinoita joihin haluaisi päästä jo tarttumaan. Välillä toivon, että olisin sellainen kirjoittaja, joka voi työstää useampaa tarinaa kerrallaan, mutta en ole. Ehkä se on vain hyvä koska saan asioita tehtyä, mutta se ei valitettavasti estä muita tarinoita nykimästä hihasta.

Onneksi olen oppinut nauttimaan tekemisestä ja luottamaan kirjoitusprosessiin. Siihen, että silloinkin kun käsikirjoitus tuntuu suoraan sanoen imevän persettä, niin se on ohimenevää. Aurinko nousee ennen pitkää taas horisontin ylle ja ajaa varjot pois. Lisäksi aina kun näkee tehneensä jotain köykäistä, se tarkoittaa sitä, että sillä tekeleellä on potentiaalia olla parempi. Virheen näkeminen antaa mahdollisuuden korjata se, ja jos kykenee näkemään virheen, on hyvin luultavaa, että sinulla on kyky myös korjata se. Jos vain olet valmis näkemään vaivaa.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joululahjatoivelista

Kirjaunelmia-blogin R.M.S.R. haastoi esittämään 3-5 toivetta, joilla ei ole oikein mitään saumaa toteutua.

Haastan Malnan, Lukuhoukan ja Deen!

1. Näin ekaksi kevyeksi aloitukseksi, että viha, pelko ja ahneus katoaisivat maailmasta ja kaikki vaan nappaisivat chill pill'in ja olisivat rauhassa, empaattisia ja järkeviä.

2. Taikavoima, jonka avulla voisin sammuttaa kaikkien pimeässä elokuvateatterissa puhelimiaan räpläävien kännykät elokuvan ajaksi.

3. Löytäisin uudenveroisessa kunnossa olevan kohtuuhintaisen Pan Amin lentolaukun kirpputorilta.

4. Voisin matkustaa pari tuntia ajassa taaksepäin ja olla pudottamatta pressopannun lasista kannua tiskatessa.

5. Naapurini oppisivat kierrättämään.


Heh, tästä ehkä näkyy ettei päivä ole ollut paras mahdollinen :')